Riitamaat Savossa Turun rauha 1743 jälkeen

 Riitamaat Savossa Turun rauha 1743 jälkeen

Turun rauhan rajaa ei koskaan vahvistettu maastossa, koska ruotsalaiset ja venäläiset eivät päässeet yksimielisyyteen rajan kulusta. Rajalle syntyi niin sanottuja riitamaita, joiden asukkaat eivät kuuluneet kumpaankaan valtakuntaan.

Turun rauhan rajan merkitseminen maastoon osoittautui hankalaksi. Huhtikuussa 1747 ruotsalaiset ja venäläiset maanmittarit kokoontuivat Savonlinnaan. Tarkoituksena oli yhdessä talonpoikien kanssa etsiä rajan alkupisteeksi määrätty Uudenkaupungin rauhan rajamerkki Parikkalan Tetrinsuolta. Venäläinen rajakomissio kuitenkin katsoi, että rajankäynti tuli alkaa läheiseltä Hirvivaaralta, mitä taas ruotsalaiset eivät hyväksyneet.

Ruotsalaiset löysivätkin Tetrinsuon rajamerkin, jossa olivat sekä venäläiset että ruotsalaiset merkinnät, mutta asiasta oli nyt kehittynyt arvovaltakiista. Yksimielisyyttä yhteisestä rajapisteestä ei saavutettu, ja molemmat ryhmät aloittivat rajalinjan merkitsemisen omista pisteistään: ruotsalaiset Tetrinsuolta ja venäläiset Hirvivaarasta.

Molemmat ryhmät etenivät rinnakkain läpi Kerimäen ja Säämingin pitäjien kohti Rantasalmea. Kerimäen ja Rantasalmen välille syntyi noin 70 kilometriä pitkä ja vajaat kaksi kilometriä leveä maakaistale, jonka sisäpuolelle jäi useita talonpoikaistiloja. Rajalinja ei kunnioittanut pitäjä- tai seurakuntarajoja vaan halkaisi ne viivasuorasti matkallaan kohti luodetta. Vastaavasti Savonlinnan länsipuolelle jäi paikoitellen noin kahden ja puolen kilometrin levyinen kaistale, joka kapeni tultaessa Sulkavalle.

Rajalinjojen väliin jääviä alueita kutsuttiin riitamaiksi, ja niiden asukkaita riitinkiläisiksi. Nimitys tuli siitä, ettei heillä ollut säännöllistä oikeudenhoitoa, eli ruotsiksi he olivat ”fritt ting”, ”vapaita käräjistä”. Riitinkiläiset eivät myöskään maksaneet veroja kummallekaan kruunulle. Asukkaita kutsuttiin leikkisästi myös sikaverolaisiksi: heidän tuottojaan verottivat vain heidän omat kotieläimensä. Esimerkiksi Kerimäellä tällaisia tiloja oli kaikkiaan 24 ja Enonkosken puolella 17 kappaletta. Kerimäen seurakunnan rippikirjatietojen mukaan riitamaalla asui 685 ihmistä 1700-luvun lopussa.

Kun riitamaiden asukaat eivät maksaneet veroja kummallekaan kruunulle, he eivät myöskään nauttineet esivallan suojelua ja turvaa. Lainkouran ulottumattomiin jääneille riitamaille pesiytyi salakuljettaja, väenottoja pakoilevia rekryyttejä ja erilaisia muita rikollisia. Nyrkkivalta oli tavallista eivätkä talonpoikien henki ja omaisuus olleet turvassa.

Ruotsi ja Venäjä tekivät riitamaalle 1760-luvun kuluessa ainakin kaksi yhteistä interventiota, jolla pyrittiin saamaan lainrikkojat käräjille. Syytetty Venäjän alamainen tuomittiin sikäläisessä alioikeudessa ja vastaavasti Ruotsin alamainen ruotsalaisessa kihlakunnanoikeudessa. Molemmissa noudatettiin Ruotsin Valtakunnan vuoden 1734 yleistä lakia. Käytäntö oli byrokraattinen, sillä jokaista oikeudenistuntoa varten tarvittiin erilliset suostumukset sekä Tukholmasta että Pietarista.

Vuoden 1743 Turun rauhan raja poikkesi monella tavalla esimerkiksi Suomen ja Venäjän välisestä nykyisestä rajasta. 1700-luvun raja oli helposti läpäistävissä eikä henkilö- tai matkustusasiakirjoja kysytty. Kahtia jaettujen seurakuntien asukkaat kulkivat vaikeuksitta rajan ylitse. Esimerkiksi Ruotsin puolella asuvat kerimäkeläiset tulivat sunnuntaisin jumalanpalveluksiin Venäjän puolelle Silvolaan, jossa kirkko tuolloin sijaitsi. Samaan tapaan Ruotsin valtakuntaan jääneet sääminkiläiset tulivat Venäjän puolelle Säämingin kirkkoon. Seurakuntien kirkolliset rekisterit olivat pappiloissa Venäjän puolella, ja niihin kirjattiin myös Ruotsin puoleisella Kerimäellä ja Säämingissä syntyneet lapset ja hautausmaihin siunatut vainajat. Kerimäen ja Säämingin kirkoissa ei kuitenkaan luettu ruotsalaisten maaherrojen kuulutuksia eikä rukoiltu ruotsalaisten hallitsijoiden puolesta vaan kuultiin venäläisen esivallan kuulutuksia ja rukoiltiin hyvinvointia keisariperheelle.

Riitamaiden ongelmasta ei päästy sopuun Kustaan sodan päättäneessä Värälän rauhassakaan vuonna 1790. Lopullisesti asia saatiin järjestykseen Haminan rauhassa vuonna 1809, jolloin Ruotsin ja Venäjän raja siirtyi Pohjanlahteen. Vuodesta 1812 lähtien riitamaat kuuluivat Viipurin lääniin.

Jyrki Paaskoski 2023