Puumalan evakuointi

 

Puumalan evakuointi

 

Puumalaa on mainittu Savon Gibraltariksi ja ennen ns. Suvorovin kanavien rakentamista se olikin paikka, joka jokaisen vesitse Savonlinnan ja Lappeenrannan väliä kulkevan piti ohittaa. Vuoden 1743 raja jätti Puumalan salmen Ruotsin puolelle ja venäläiset joutuivatkin alistumaan tarkastuksiin sen ohittaessaan.

Puumalan strategisen sijainnin takia se linnoitettiin vahvasti ja sinne suunniteltiin jopa kaupunkia, jolle Samuel Möller piirsi jopa asemakaavankin.

Talvella 1788-1789 Puumalan tukikohtaa komensi majuri Carl Pontus Gahn ja rakennutti sinne 11 raskaan tukin rantapatterit sekä leipomon ja ruutikellarin. Puumalassa oli myös kuusi tykkipurtta (jollaa?) ja pienempiäkin veneitä oli varustettu nikhaka-luokan tykeillä. Suurta päälinnaketta ei vielä ollut aloitettu rakentaa.

Samanaikaisesti kun venäläiset hyökkäsivät etelästä Kyyrön ja Porrassalmen kautta Mikkeliin ja edelleen Juvalle, hyökkäsivät ne G.J. von Knorringin johdolla 11.6.1789 Puumalaan.

Gahnin joukot puolustautuivat, mutta jäivät pussiin, kun venäläiset etenivät Juvalle sekä Mikkelin että Sulkavan suunnalta. Tässä tilanteessa Gahnin noin 600 miehen osasto naulasi raskaat tykit ja lähti veneillä Sulkavan kautta kohti itää ja Raikuun kanavaa.  Viinikaisen ja Mäen mukaan puolustajia oli vain 300 miestä. G.H. Jägerhorn taas kertoo Gahnilla olleen peräti 14 tykkivenettä (canonslupar).

Matalasta kanavasta veneet vedettiin Paasvedelle, mikä aiheutti kölivaurioita, mutta sieltä ne pääsivät Joroisiin 6.7. mennessä ja osallistuivat sitten taisteluihin Laitaatsillassa. Lähtiessä yksi kuormalotja upposi.

Venäläisen version mukaan ruotsalaiset vetäytyivät 13 aluksella 12.7. asemistaan, jonka jälkeen venäläiset ylittivät salmen, ottivat muutamia vankeja ja saivat sotasaaliiksi 16 tykkiä, suuren määrän ruutia, erilaisia sotatarvikkeita ja joitakin suuria aluksia.

 

Jägerhorn 2004

Lappalainen 2014

Tutškovin kartasto 2007

Viinikainen – Mäki 2015

Heinäkuun viidentenä

 

Heinäkuun viidentenä

 

J.L. Runeberg kiteyttää koko isänmaallisen sanomansa runossaan Heinäkuun viides päivä. Siinä ylistetään sekä Suomen luontoa, että sen asukkaiden moraalista kuntoa: kansa kesti ja kärsi kaiken, eikä suostunut petokseen epätoivoisessakaan tilanteessa. Mutta myös suru kuuluu kuvaan.

Tällaisen ihanteellisuuden symboliksi Runeberg nostaa J.Z. Dunckerin, joka oli ”kaikist’ urhoisin”. Hän oli lähtöisin yksinkertaisista oloista Ristiinan pitäjästä ja lähti sotatielleen Suomen sotaan (1808-1809) Savon jääkärien Sulkavan komppanian päällikkönä. Hän kuoli vieraalla maalla, mutta ei antautunut edes epätoivoisessa tilanteessa. Tämän myös venäläiset huomioivat ja järjestivät hänelle sankarihautajaiset.

Nykyajan makuun runo Heinäkuun viides päivä saattaa tuntua kohtuuttoman sentimentaaliselta, mutta Suomen kansalle Runebergin Vänrikit, joiden sanoma tuossa runossa tiivistyy, antoivat vuosisadan ajan tavattomasti uutta omanarvon tuntoa ja ne olivat vaikeina aikoina erittäin suosittua lukemista.

Dunckerin muistoa kannattaa kunnioittaa tänäkin päivänä ja hänen mukaansa on myös nimetty Tykkipursiyhdistys ry:n tykki, jota käytetään historiallisten tapahtumien elävöittämisessä.

Heinäkuun viides päivä on myös sopiva hetki julkistaa sitä aineistoa, jota Tykkipursiyhdistys on koonnut Etelä-Savon seudun historiasta erityisesti ajalta, jolloin Turun rauhan raja (1743-1812) oli voimassa.

Tätä työtä varten on perustettu projekti Rajupusu leaderin tuella. Nyt julkaistava materiaali ei vielä käsitä kaikkea sitä, mitä yleisön käyttöön on tarkoitus tuoda, mutta katsomme järkeväksi julkistaa sen jo nyt tässä muodossaan, jotta yleisö voisi sitä kommentoida ja tarvittaessa kartuttaa.

 

Helsingissä 5.7.2023

 

Timo Vihavainen

Tykkipursiyhdistys ry:n puheenjohtaja

Julkaistu heinäkuun viides päivä 5.7.2023 https://tykkipursiyhdistys.blogspot.com/ Video: Duncker-tykin juhlalaukaus Laitaatsilta-päivässä 2.10.2021 / KLiljeström

Saatteeksi

 

Saatteeksi

 

Tämä materiaali, joka julkaistaan Tykkipursiyhdistysry:n kotisivulla, on tarkoitettu sekä paikallisen väestön että turistien käyttöön ja sen tehtävänä on kerätä yhteen vuosina 1743-1812 Suomen suuriruhtinaskunnan ja samalla myös Ruotsin valtakunnan itärajana ollutta Turun rauhan rajaa ja aikakauden muuta, etenkin sotilaallista historiaa käsittelevää aineistoa.

Koska nimenomaan sotalaitokseen ja sotiin liittyy suurin osa aikakauden kiinnostavinta materiaalia, on se noussut tässä materiaalissa keskeiseksi. Ote ei kuitenkaan ole ollut varsinaisesti sotahistoriallinen ja siitä kiinnostuneet löytävät lisää luettavaa artikkelien kirjallisuusluetteloista.

Materiaalin keskiössä on Kustaa III:n sota henkilöineen ja tapahtumineen ja erityisesti sen tapatumat itäisessä ja eteläisessä Savossa. Kymenlaakson ja meririntaman tapahtumat on suljettu tästä materiaalista pois ja alueellisesti mukaan on tullut Rantasalmelta ja Savonlinnasta Mikkeliin ja Ristiinaan ulottuva alue.

Suomen sota 1808-1809 kulki myös tämän alueen läpi, mutta itse tällä seudulla ei tapahtunut paljoa, kun rintama siirtyi heti pohjoisemmas eikä enää palannut tänne saakka takaisin. Joka tapauksessa myös tämän seudun miehet taistelivat tässäkin sodassa vielä Ruotsin alueella ja sen jälkeen jopa Saksassa ja heidänkin vaiheitaan on lyhyesti käsitelty.

Tätä materiaalia on mahdollista ja toivottavaa koko ajan lisätä ja kehittää ja lukijoita kehotetaankin niin tekemään. Perusideana on joka tapauksessa ollut antaa tietyn alueen asukkaille käsitys siitä, miten heidän kotiseutunsa vaiheet ovat liittyneet suurempiin kokonaisuuksiin ja jopa maailmahistoriaan tietyn aikakauden valtiomiesten ja sodanjohtajien kautta ja millaisiin kohtaloihin se on johtanut paikalisen väestön.

Tämän materiaalin keräämisen on ulkomaisten arkistovierailujen osalta mahdollistanut Rajupusu leaderin myöntämä rahoitus. Toimikoon tämä projekti alkuna eteläisen Savon kuntien yhteistyölle paikallisen historian tunnetuksi tekemiseksi ja elävöittämiseksi.

Heinäkuun viides päivä

 

Heinäkuun viides päivä

 

J.L. Runebergin runouden ja erityisesti Vänrikki Stoolin tarinoiden kansallinen merkitys Suomen historiassa on niin suuri, että sen rinnalle voi tuskin asettaa mitään muuta.

Erityisen suuri tämä merkitys oli Venäjän vallan aikana, jolloin Vänrikki Stoolin henkilöiden ympärille kasvoi todellinen kultti, jossa vallisteva isänmaallisuus kohdistui sekä ihmisiin, mukaan lukien suomalaiset kansanihmiset, että itse maahan ja sen luontoon.

Runo Heinäkuun viides päivä on kansallisen romantiikan helmiä. Se keskittyy itse asiassa eräänlaiseen isänmaalliseen luontomystiikkaan, mutta muistuttaa samalla siitä, että isänmaa on myös vaatinut uhreja, jollaiseksi tässä runossa valikoituu ristiinalainen Joakim Zachris Duncker, joka aloitti Suomen sodassa Sulkavan komppanian päällikkönä ja sai maineen urhoollisista urhoollisimpana, kuten runossa vakuutetaan.

Runebergin tyylilajit vaihtelivat pateettisuudesta huumoriin ja tämän runon viritys kuuluu ennen muuta edelliseen kategoriaan. Nykyaikainen lukija saattaa olla jo kauaksi etääntynyt tällaisesta tyylistä, mutta on syytä ymmärtää, että vaikeina aikoina tämäkin runo ja muut sen kaltaiset olivat kansakunnalle tärkeitä.

Duncker on tänäkin päivänä muistamisen arvoinen.

Heinäkuun viides päivä

"Nyt kesäpäivä loistavi,

niin oudoks muuttaa mieleni

tää aamu armahainen;

jos haluat, niin lehtohon,

suvisen ilman sulohon

nyt käymme, nuorukainen;

tää päivä juhlapäivä on."

Soturi vanha lausui tään,

pois verkon laski kädestään

ja ääneti mua johti;

ja poikki kukkaniittyjen

sinisen järven rannallen,

mi kastehelmin hohti,

nyt kävi kulku hiljainen.

Oi suloutta taivaan, maan!

Ei vanhus hiisku sanaakaan,

vain katsoo ihaellen.

Sai kyynel hälle silmähän,

kun käteheni tarttui hän

ja kuiska hymyellen:

"Maan eestä kuolisitko tään?"

Vait olin. Sydämellisen

vain silmäyksen loin hänehen,

ei vaatinut hän muuta.

Ja hetken äänet' oltuaan

ja kummult' ihaeltuaan

taas seudun ihanuutta

hän ääneen puhkes lausumaan:

"Rannalta tältä palasen

maat' ihanaista isien

sa näet, nuorukainen:

kuin Virtain järvet ihanat

on Saimaan sadat lahdelmat,

Imatra pauhaavainen

ja Vuoksen aallot vaahtoisat."

"Ja jos käyt Pohjan äärihin,

laelle tuiman tunturin,

yht' ihanaa siell' oisi;

ja jos sa rannan aukean

näet Pohjanalahden huuhtoman,

niin rakkautta loisi

sinulle Suomi rintahan."

"Mut käsitätkö mieleni

ja kyynelen, mi vierevi

nyt hiljaa silmästäni,

ja muistoa miks herättää

niin suloista, niin synkeää

tää päivä mielessäni?

On viides heinäkuuta tää."

"Koittaapi päivä, loppuun käy;

monesta jälkeä ei näy,

kun kulunut on suotta.

Vaan tää jäi mulle muistohon,

tää viides heinäkuun, siit' on

nyt seitsentoista vuotta;

se Dunckerin vei kuolohon."

"Tääll' oli kansa Suomessa,

viel' on se; surun tuttuna

se kaikk' on saanut koittaa;

sen alttius on rajaton,

se tyyni, vakaa, jäykkä on,

sen miehuus kuolon voittaa;

sen kansa meidän kansa on."

"Levossaan siinä nyt sen näät,

sit' ei nyt häiri synkät säät,

mut sitä hellit vainen;

ma näin sen koetuksissa,

tulessa, hallan kourissa,

se ain' ol' yhdenlainen;

arvaahan, mitä tunsin ma."

"Ma näin sen verta vuotavan,

näin voittavan, näin sortuvan,

mut pettäjää en lainkaan;

maill', jota päivä pakeni,

viel' urho hyinen taisteli

ja väistynyt ei vainkaan,

vaikk' ihan toivo raukesi."

"Mik' urhoisuus, mi kestävyys,

mik' into, mikä ylevyys

ja vakuus vaiheissansa

sill' olikaan, jot' ihannoi

ja jolle sankarnimen soi

nää miehet, tämä kansa

ja kuoltuakin jumaloi!"

"Mut kysy, jos sa milloinkaan

urhoisan vanhan sotilaan

ajalta tapaat tältä:

oliko miestä kuitenkin,

jok' oli kaikist' urhoisin?

Saat vakaan vastuun hältä:

niin, herra, tunsin Dunckerin."

"kodista köyhäst' oli hän,

laps saloseudun synkeän,

ei suvultansa suuri,

vaan tuli kunniaksi maan,

nous arvoon arvaamattomaan,

ol' lujin Suomen muuri,

ja muistons' elää ainiaan."

"Ja tämän maineen kirkkahan,

sen omaks hälle hehkuvan

sydämen lämpö antoi;

ja synnyinmaalleen armaallen

kuin morsiolle, äidillen

hän kaikki uhriks kantoi; -

näin saavutti hän suuruuden."

"Hän kaatui; mutta kuolemaa

oi suloista, kun kuolla saa

noin loistehessa maineen!

Ei huku unhojärveen hän,

vaan lailla luodon vihreän

kohoopi alta laineen;

kuoleepi, eikä kuole hän."

"Maa, kukkasissas loistaos.

Suv'aalloistasi nostaos

vihanta lehtiranta,

rusoittaa vaarojesi suo,

ja välkkyelköön virtais vuo,

ja kohti taivaan kantta

sininen Saimaa-silmäs luo!"

"Niin että muisto vastakin

kun mainitseepi Dunckerin,

ylpeillen virkkaa saisi:

'Maa kaunis tuo, se hymyllään

sai urhon lemmen syttymään:

kes sit' ei armastaisi?

Hän kuoli eestä kullan tään.' "

 

 

Paavo Cajanderin suomennos vuodelta 1889.

Heinäkuun viides päivä -runon loppuvinjetti, 1897 - 1900

https://www.kansallisgalleria.fi/fi/object/391880

Käytettyä kirjallisuutta

 

Käytettyä kirjallisuutta

 

Kautta linjan on hyödynnetty yleisiä hakuteoksia, kuten wikipedian suomalaista, venäläistä ja ruotsalaista laitosta, mitä ei yleensä erikseen mainita.

 

 

Biografiska anteckningar

Biografiska anteckningar om Savolax Brigadens män 1808-1809. Samlade af E.S. Tigerstedt. Med 53 porträtt m.m.  Helsingfors Söderström & C:o 1908, 230 s.

 

Borodkin 2016

М.М. Бородкин, История Финляндии, том III, Время Екатерины II и Павла I. СПБ «Наука» 2016

Brakel 1994

Carl Adolf Brakel, Muistiinmerkittyä kahdesta sodasta. Kirja-vana oy, 1994.

Brantberg 2015

Robert Brantberg, Sandels: sotamarsalkka ja suurmies Johan August Sandelsin elämäkerta. 2015

Brikner 2016

А.Г. Брикнер, Война России со Швецией в 1788-1790 гг. URSS Москва 2016

Bulgarin 1996

Faddei Bulgarin, Sotilaan sydän. Suomen sodasta Engelin Helsinkiin. Toimittanut ja suomentanut Marja Itkonen-Kaila. SKS 1996

Colliander 1943

Tito Colliander, Duncker. En av de tappras skara. Natur och kultur, Stockholm 1943, 271 s.

Joh. Rich. Danielson, Suomen sota ja Suomen sotilaat vuosina 1808 ja 1809. Weilin&Göös 1896, 789 s.

Grotenfelt 1995

N.G. Grotenfelt, Hovi Savossa, WSOY 1995

O. Grotenfelt

Ossian Grotenfelt, Puumala kompanis historia under 1808-1809 års krig. Historiallinen arkisto XXI,II, 4.

Huuskonen 1927

A. Huuskonen, Kuninkaallinen Savon jääkärirykmentti vuosina 1770-1810, Otava 1927.

 

Jägerhorn 2004

J.H. Jägerhorn, I fält för Gustaf III: beskrivning över kampanjen i Savolax (1788-1790). Ericson Lars, Hakala Pertti, Hakala Petra.

Kilpinen 2003

Pekka Kilpinen, Valistunutta sodankäyntiä. Sotilaiden kertomuksia Kustaan sodasta. Yliopistopaino 2003, 225 s.

 

Lappalainen 2014,

Lappalainen Jussi T., Kustaa III:n maasota. Savo ja Kymenlaakso 1788-1790. SKS 2014

Mielonen 1993

Asko Mielonen, Vanhan Kerimäen historia I:1, 1993

Nelsson 2000

Bertil Nelsson Duncker och Savolaxbrigaden. Finska kriget 1808-1809. Historiska media, Lund 2000, 267 s.

Pajunen- Huttunen- Sivonen 1967

M. Pajunen, V. Huttunen, T. Sivonen, Puumalan historia II, Pieksämäki 1967.

Pohjolan-Pirhonen 1970

Helge Pohjolan-Pirhonen, Kansakunnan historia 2, 1970

Platen 1995

Carl Henrik von Platen, Curt von Stedingk /1746-1837) -kosmopolit, krigre och diplomat hos Ludvig XVI, Gustav II och Katarina den Stora. atlantis, Stockolm 1995

Ramel 2005

Stig Ramel, Yrjö Maunu Sprengtporten. Maanpetturi ja patriootti. Suomentanut Iiro Kuuranne. Otava 2005.

Saarenheimo 1939

Mikko Saarenheimo, Savonlinnan kaupunki 1639-1812. Helsinki 1939.

Screen 2007

John Screen, The Army in Finland During the Last Decades of Swedish Rule (1770-1809), SKS 2007

 

Seppänen  1999

Paavo Seppänen, Sulkavan historia I, Sulkava 1999.

Soininen 1954

Arvo M. Soininen, Rantasalmen historia, Rantasalmi 1954

 

Škvarov 2019

Алексей Шкваров, Когда пришли русские… Выпуск 5,RME Group Oy, Loviisa 2019

Syrjö

Veli-Matti Syrjö, Georg Magnus Sprengtporten, Kansallisbiogrfia.

 

Tigerstedt 1908

E.S. Tigerstedt, Biografiska anteckningar om Savolax brigadens män 1808-1809, 1908

 

Tutškovin kartasto 2007

 Русско-шведская война 1788-1790 годов: из «Альбома» генерала А.В. Тучкова. Санккт-Петербург 2007

Raimo Viikki, Joroisten historia I, Keuruu 2003

 

Viinikainen - Mäki  2015

Sakari Viinikainen – Heli Mäki, Teatterikuninkaan sota. Kustaa III:n ja Katariina Suuren taistelu Kymijoesta. Docendo 2015

 

Arkistolähteet:

Arkistolähteitä on hyödynnetty paikka paikoin lähinnä esimerkinomaisesti ja ne on mainittu asianmukaisissa paikoissa. Erikseen on syytä mainita Katariina II:n ja ruhtinas Potjomkinin kirjeenvaihto, joka on julkaistu kirjana ja saatavissa myös internetissä (Екатерина II и Г.А. Потемкин. Личная переписка 1769 - 1791 (Литературные Памятники)

 

 

 

Tolvanniemen taistelu 15./26.5.1790

 

Tolvanniemen taistelu 15./26.5.1790

Savonlinnan ja Puumalan joutuminen venäläisten käsiin merkitsi sitä, että Ruotsin Saimaan laivasto jäi Ristiinan tykkijollia lukuun ottamatta Savonlinnan pohjoispuolelle, jonne myös Puumalasta keväällä 1789 saarrostusta paenneet veneet saapuivat Raikuun kanavan kautta. Vuoden 1790 keväällä Ruotsin laivasto oli Haukiveden puolella talvehdittuaan Varkaudessa.

 Ristiinan veneitä lukuun ottamatta Ruotsin laivasto oli siis jo vuodesta ollut 1789 Savonlinnan pohjoispuolella eikä kyennyt murtautumaan sen patterien ohi. Näin se kyennyt auttamaan etelässä Savon prikaatin operaatioita, kuten Puumalan valtausta, jota yritettiin. Sen sijaan se kyllä tuki sekä Laitaatsillan että Parkumäen taisteluita.

Turun rauhan raja 1743-1812 Google Maps >>

Tolvanniemen ja Loikansaaren taistelu 15.5.1790.
https://www.finna.fi/Record/musketti.M012:HK19501227:72II?lng=sv
CC BY 4.0

 Sen sijaan jouduttiin jatkuvasti olemaan valmiina torjumaan venäläisten omaa ja nopealiikkeistä raskasta järvitykistöä. Myös venäläisten huolto linjalla Lappeenranta-Savonlinna oli tässä tilanteessa turvattu. Vuonna 1790 Ruotsin järvilaivaston tilanne huononi entisestään.

Ruotsin Saimaan laivastolla oli aluksia etenkin Varkaudessa, jossa rakennettiin tukikohtaakin (Laivanlinna) ja niitä oli rakennettu myös Kuopiossa ja Joensuussa. Vuonna 1790 kaikki nuo laivat sijaitsivat keväällä Matarin salmen (Tolvanniemen) pohjoispuolella eli Haukivedellä.

Varkaudessa talvehtineeseen Saimaan laivaston pohjoiseen osastoon kuului keväällä 1790 170 miehen vapaajoukko ja lisäksi 50 rakuunaa ja 150 jalkaväen varamiestä, epäilemättä soutajiksi sopivia. Yhteensä vahvuus oli siis 370 miestä. Osasto oli siis ajan oloissa aika suuri, erittäin liikkuva ja raskaasti aseistettu niin tykkiveneiden tykeillä kuin miehistön musketeilla ja tussareilla. Osaston komentajana oli laivaston luutnantti Gustaf Fredrik Funck.

26.5. (venäläisen ajanlaskun mukaan 15.5.) aamulla kello 6 ruotsalaiset tykkipurret hyökkäsivät venäläisiä vastaan ”rohkeasti” (venäläisten käyttämä ilmaus)Tolvanniemen ja Matarin salmen luona, kuten ns. Tutškovin kartasto kertoo. Venäläisillä oli pattereita salmen keskellä sijaitsevassa Niinisaaressa, mikä antoi heille ratkaisevan edun.

Laivojen taistelu maalinnoituksia vastaan on aina osoittautunut hyvin ongelmalliseksi, koska linnoitukset ovat vaikeasti haavoitettavissa ja niiden tuli on tarkempaa. Kun vihollisella oli maalla pattereita, jotka tukivat sieltä käsin tehokkaasti sen tykkiveneitä, ei ruotsalainen laivasto kyennyt vihollista kukistamaan. Syntyneessä ”meritaistelussa” ammuttiin satoja laukauksia ja se kesti ensimmäisenäkin päivänä yli neljä tuntia ja uusittiin seuraavana, jolloin Stedingk oli itse mukana.

Venäläisten mukaan heillä oli tuskin lainkaan tappioita, ruotsalaiset taas menettivät heidän mukaansa yhden ”kaleerin” ja lukuisat muuta alukset vaurioituivat.

Pertti Koistinen on tehnyt tarkemman selostuksen tästä taistelusta venäläisen osapuolen eräässä tämän ajan lehdessä esitetyssä muodossa.

Lappalainen 2014

Tutškovin kartasto (Русско-шведская война 1788-1790 годов: из «Альбома» генерала А.В. Тучкова. Санккт-Петербург 2007

Karttapaikka >>

Vuolteensalmen ”komedia” 28.6.1788

 

Vuolteensalmen ”komedia” 28.6.1788

 

Puumalan komppanian luutnantti Jakob Johan Wessman raportoi 28.6. vuonna 1788, että joukko venäläisiä jääkäreitä oli samana aamuna heti puoliyön jälkeen tulittanut Vuolteensalmen vartiopaikkaa noin tunnin ajan. Ruotsin puolella ei kuitenkaan kukaan kaatunut eikä haavoittunut. Ruotsalaiset vastasivat vain kahdella laukauksella.

Karttapaikka >>

Kraemer, C. J. v., & Fieandt, O. C. v. Vuolteensalmi 1788.
https://www.finna.fi/Record/museovirasto.542AF723A2E096395C3076570840C91C?sid=3021478130

Joka tapauksessa kyseessä siis oli törkeä aseellinen rajaloukkaus. Vuolteensalmi sijaitsi viisi kilometriä rajalta länteen ja kymmenkunta kilometriä Puumalan salmesta itään, joten venäläiset olivat selvästi olleet kaukana Ruotsin alueellakin.

Syystä tai toisesta Puumalan komppania oli tuolloin kymmenen vuoden tauon jälkeen koottu taas rykmenttiä suurempiin harjoituksiin ja majuri G.H. Jägerhornin johdolla oli Puumalan salmeakin vartiomassa sata miestä.

Kun oli saatu tieto, että myös rajan itäpuolella oli suurehko joukko jääkäreitä ja kasakoita, jotka liikehtivän Puumalan salmea kohti, Vuolteensalmen silta, joka oli Ruokolahdelle johtavalla maantiellä, jopa purettiin.

Saatuaan tiedon välikohtauksesta Savon prikaatin komentaja eversti Hastfehr jätti jostakin syystä  Puumalan salmelle vain pienen vartioston ja lähti joukkoineen kohti Olavinlinnaa, joka saarrettiin lähes koko prikaatin voimin.

Tässä siis oli ensikäden raportin mukaan se välikohtaus, jonka Kustaa III selitti keisarinna Katariina II:lle lähettämässään uhkavaatimuksessa oikeuttavan hänet aloittamaan sotatoimet Venäjää vastaan, minkä hän oli jo tehnytkin aloittamalla edellä mainitun Olavinlinnan piirityksen.

Tiedetään, että kuningas oli tilannut Tukholman oopperaräätäliltä venäläisiä univormuja. Hänen ilmeisen tarkoituksenaan oli ollut lavastaa välikohtaus aloittaakseen sodan, jota hän halusi, mutta jota hänellä ei valtiosäännön mukaan ollut edes oikeutta aloittaa, nimittäin hyökkäyssotaa. Puolustus oli asia erikseen ja käsitteitä hieman venyttämällä voitiin venäläisten sanoa hyökänneen ensin, mikäli jutttu tulituksesta piti paikkansa.

Kyseessä oli siis aivan mitätön välikohtaus ilman uhreja, mutta juridiselta kannalta se voitiin selittää ratkaisevan tärkeäksi. Lavastusta varten oli univormutkin jo ommeltu ja kaiketi myös kuljetettu paikan päälle.

Tarvittiinko noita lavasteita sitten lainkaan vai tapahtuiko Vuolteensalmella peräti sattumalta ja juuri oikeaan aikaan todellinen välikohtaus, jota voitiin pitää venäläisten hyökkäyksenä ja sen jälkeen aloitettua sotaa siis puolustussotana? Aitoon välikohtaukseen on ainakin myös uskottu.

Asiaa perinpohjaisesti tutkinut Jussi T. Lappalainen katsoo, että ”rajanloukkauksesta” raportoinut luutnantti  Wessman uskoi todella venäläisten tehneen sellaisen, mutta itse asiassa sen tekivät yön pimeydessä Jägerhornin lähettämät miehet ja mahdollisesti vielä pelkillä paukkupatruunoilla. Venäläisiä univormuja tuskin edes tarvitsi käyttää.

Venäläisten tekemää todellista rajanloukkausta ei voi pitää uskottavana, sillä venäläiset itse olisivat varmasti pyrkineet sellaisen selvittämään ja syylliset rankaisemaan, sillä heillä ei vallinneessa tilanteessa voinut olla mitään syytä sallia Ruotsin vastaisia provokaatioita.

Selvää joka tapauksessa on, että kyseessä oli Kustaa III:n lavastama tekosyy sodalle, jota suuri osa upseereista ei ottanut vakavasti, vaan katsoi kuninkaan toimineen vastoin lakia ja aloittaneen sodan, johon heillä ei ollut halua eikä edes moraalista velvollisuutta osallistua, kuten Liikkalan nootti ja Anjalan liitto osoittivat.

 

Lappalainen 2014

Vuolteensalmi 1788:
https://www.finna.fi/Record/museovirasto.542AF723A2E096395C3076570840C91C?sid=3021478130

 

Suvorovin kanavat, Telakanava

 

Suvorovin kanavat, Telakanava

 

Kustaa III:n sodan jälkeen Pietarissa heräsi kiinnostus Turun rauhan (1743) rajan entistä parempaan turvaamiseen. Tätä varten Suomeen saapui yli vuoden ajaksi vuonna 1791 tätä työtä suunnittelemaan ja johtamaan Venäjän maineikkaimpiin ja sodankäyntitavoiltaan häikäilemättömimpiin kenraaleihin kuulunut Aleksandr Suvorov, joka myöhemmin sai peräti generalissimuksen arvonimen ja on tätä nykyä muuan Venäjän suosituimpia historiallisia hahmoja.

Suvorov kunnostutti rajalinnakkeet ja rakennutti myös uusia. Myös Venäjän Saimaan laivastoa, jonka päätukikohta oli Lappeenrannassa, kehitettiin.

Kun Puumalan salmi oli epähuomiossa jäänyt vuoden 1743 rajan Ruotsin puolelle, aiheutti se venäläisille suuria hankaluuksia, kun nämä joutuivat Lappeenrannan ja Savonlinnan välisessä liikenteessä kulkemaan Ruotsin alueen kautta ja alistumaan sen vaatimiin muodollisuuksiin tullitarkastuksia myöten.

Kustaa III:n sodassa venäläiset onnistuivat kyllä valtaamaan Puumalan ja pitämään se hallussaan ruotsalaisten hyökkäyksistä huolimatta, mutta koska raja rauhan palattua oli mainitusta syystä edelleen Venäjälle hyvin epäedullinen, päätettiin rakentaa kanavaverkosto, joka ohittaisi kokonaan Puumalansalmen.

Kanavia rakennettiin neljä, joista yksi, Kutvele, sijaitsi Suur-Saimaalla Kyläniemen tyven kohdalla, seuraava Ruokolahdella, Käyhkäällä, kolmas Puumalassa Kukonharjussa ja neljäs, Telakanava Sulkavalla.

Kanavat mahdollistivat ajan pienten sota- ja huoltoalusten liikenteen kokonaan Venäjän puolella olevalla alueella ja ne rakennettiin vuosina 1791-1798. Vuonna 1803 keisari Aleksanteri I kävi Telakanavalla tarkastusmatkallaan, jolla hän tutustui rajan uuteen linnoitusjärjestelmään. Tuolloin suhteet Ruotsiin olivat kylmät ns. pensselisodan ansiosta, kun Kustaa IV Aadolf oli Suomen-matkallaan vuonna 1802 käskenyt maalaamaan Ahvenkosken rajasillan kokonaan Ruotsin värein.

Telakanavalla, kuten muillakin kanavilla oli pieni varuskunta ja lisäksi myös tullikamari. Kun koko Suomen suuriruhtinaskunta vuonna 1809 Haminan rauhassa siirtyi Venäjän valtakunnan osaksi, menetti kanava sotilaallisen merkityksensä. Kun suuriruhtinaskunnan ja Venäjän raja vuonna 1812 siirtyi Rajajoelle, ei tulliasemaakaan enää tarvittu.

Telataipale 1790-l - Suvorovin sotakanavat – Wikipedia

Aleksanteri I (1777 – 1825?)

 

Aleksanteri I (1777 – 1825?)

 

Aleksanteri nousi Venäjän keisariksi vuonna 1801, kun salaliittolaiset olivat murhanneet hänen isänsä, keisari Paavalin.

Napoleonin sodissa Aleksanteri taisteli ensin Napoleonia vastaan, mutta solmi sitten hänen kanssaan liiton Tilsitissä vuonna 1807. Se oli hyvin epäsuosittu Venäjällä, koska se tukahdutti maalle tärkeän Englannin-kaupan.

Napoleonin kanssa Aleksanteri sopi Tilsitissä, että pakottaisi myös Ruotsin Englannin vastaiseen kauppasaartoon, mannermaansulkemukseen. Korvaukseksi sodasta Aleksanteri riisti Ruotsilta koko Suomen, mihin Napoleon häntä kehottikin. Tähän johtanut Suomen sota vuosina 1808-1809 oli Venäjän hovipiireissä hyvin epäsuosittu. Niin sanottu isänmaallinen sota Napoleonia vastaan vuonna 1812 ja sen jälkeen suoritettu hyökkäys Pariisiin saakka olivat sen sijaan suosittuja, vaikka tavattoman raskaita.

Ruotsin lepyttämiseksi vaarallisessa tilanteessa Napoleonin hyökätessä Aleksanteri solmi Ruotsin kruununperijän, entisen Napoleonin marsalkan Bernadotten kanssa Turussa vuona 1812 sopimuksen, jossa Ruotsi sitoutui neutraliteettiin eikä pyrkinyt saamaan enää itselleen takaisin Suomea.

Suomalaisten kiinnittämiseksi uskollisuuden sitein Venäjään Napoleon sitoutui Porvoon valtiopäivillä (lantdag) vuonna 1809 pitämään voimassa Ruotsin vallan aikaiset lait ja salli Suomeen järjestettävän oman keskushallinnon.

Vuonna 1812 Aleksanteri erityisesti Venäjän palvelukseen siirtyneen G.M. (Kustaa Mauri) Armfeltin myötävaikutuksella palautti Suomen suuriruhtinaskunnan yhteyteen siltä Uudenkaupungin (1721) ja Turun (1743) rauhoissa riistetyt alueet eli niin sanotun Vanhan Suomen. Tämä oli osa Suomen suunnan turvaamiseen tarkoitettua lepytysprosessia. Raja tuli jälleen Rajajoelle.

Venäläisen A.N. Saharovin tulkinnan mukaan Aleksanterin huomattavan liberaali politiikka Suomeen nähden liittyi siihen, että hän halusi luoda myös Venäjälle liberaalin hallinnon ja käytti Suomea koekenttänä. Pian Aleksanteri kuitenkin luopui liberaaleista ajatuksista ja kehittyi uskonnolliseksi mystikoksi.

Suomessa ns. Vanhan Suomen puollella Aleksanteri vieraili tarkastamassa rajan linnoituksia vuonna 1803. Venäjään liitetyssä suuriruhtinaskunnassa Aleksanteri suoritti suuren, Ouluun saakka ulottuneen kiertomatkan vuonna 1819 ja saavutti kaikkialla valtavan kansansuosion.

Aleksanterin kuolema Taganrogissa vuonna 1825 on yhä hämärän peitossa. Sitkeä perimätieto väittää, ettei hän kuollutkaan, vaan siirtyi vaeltavaksi hengenmieheksi (strannik) Siperiaan nimellä Fjodor Kuzmitš. Aleksanterin hauta Pietarin Pietarin ja Paavalin linnoituksen hautakirkossa on joka tapauksessa tyhjä.