Korkeakulttuuri ja ”pikku Pariisi”

 

Korkeakulttuuri ja ”pikku Pariisi”

 

Kaupungittomaan Savoon 1700-luvun kulttuurivirtaukset tunkeutuivat paljolta sinne sijoitetun upseeriston kautta. Joroisten kartanoyhteisöä kutsuttiin jopa ”Savon Pariisiksi” tai ”pikku Pariisiksi”.

 

Turun rauhan jälkeen Savo oli sisämaan maakunta, jonka yhteydet merelle -Loviisaan tai Ouluun- olivat hyvin hankalat. Kaupunkeja ei ollut lainkaan, ennen kuin vähäinen Kuopio sai kaupunginoikeudet vuonna 1775. Korkeakulttuurisia vaikutteita välittyi maakuntaan lähinnä papiston ja harvalukuisen virkamiehistön kautta. Kun Savon puolustusta ruvettiin vahvistamaan, sai lisääntynyt upseerikunta merkittävästi myös kulttuurista roolia.

Upseerien virkataloja Savossa oli yli sata ja suoranaisia keskittymiä syntyi sekä Etelä-Savoon Mikkelin tienoille että Pohjois-Savon rajalle, Juvan, Joroisten ja Rantasalmen alueelle. Kulttuurista merkitystä oli myös Rantasalmella sijaitsevalla Haapaniemen sotakoululla, jossa ranska oli tärkein oppiaine heti matematiikan jälkeen.

Vanhan sanonnan mukaan Savon kartanoissa puhuttiin ruotsia, ymmärrettiin suomea ja opittiin ranskaa. Viime mainittu oli avain aikakauden etummaisiin kulttuurivirtauksiin.

Niistä alettiin kiinnostua vauraimmissa kartanoissa, kuten Joroisten Järvikylä ja Frugård, joihin alettiin 1700-luvun lopulla rakentaa ikkunoita, saleja ja kaakeliuuneja. Uudentyyppisissä tiloissa oli mahdollista pitää tanssiaisia ja assemblé-kutsuja. Juhlia näyttää olleen sangen tiheästi ja suurimpien vierasmäärät kuuluvat olleen peräti sadoissa.

Tällaisissa kutsuissa syötiin ja juotiin uudenlaisia herkkuja, kuten säilyneet ostoslistat osoittavat. Viinejä ja jopa samppanjaa saatiin sentään Savoonkin.

Näissä tilaisuuksissa esitettiin myös teatterikappaleita ja musiikkia. Savon jääkärirykmentillä oli oma soittokunta, joka sijoitettiin vuonna 1803 Joroisiin ja siitä kantoi huolta rykmentinkomentaja, eversti J.A. Sandels, joka vaati, että soittajien oli harjoiteltava vähintään kaksi kertaa viikossa. Talvisin he musisoivat kartanoissa.

Soittajien määrä näyttäisi olleen 5-9 ja enemmänkin saattoi olla, koskapa vuonna 1807 sen varusteisiin kuului 16 klarinettia, kolme fagottia, kaksi rumpua, neljä valthornia bassorumpu ynnä muuta. Nuotistoon kuulu 409 kappaletta.

Savon Pariisin kukoistusaika alkoi 1770- ja 1780-lukujen vaihteessa ja kesti pitkälle 1800-luvulle saakka. Ajan oloissa melko suurellisen elämänmuodon mahdollistivat Järvikylän, Frugårdin, Braseborgin ja Vättilän tapaiset suuret kartanot yhdessä tuon ajan armeijan luomien mahdollisuuksien kanssa.

Joroisten läheisyydessä sijaitsi myös Rantasalmen kartanokeskittymä ja Haapaniemen sotakoulu ja lisää säätyveljiä löytyi tarvittaessa Juvalta, Puumalasta ja Sulkavalta, joissa kaikissa oli kymmenkunta virkataloa, osa toki vaatimattomia, mutta sosiaalinen paine ja kruunun normit rakennusten ja vaatetuksenkin suhteen erottivat 2-3 prosenttia Savon asukkaista omaksi herrasväen ryhmäkseen. Upseereita näistä oli suuri osa.

Sulkavalla oli tähän aikaan kahden pappilan lisäksi herrasväen eli lähinnä upseerien taloja Hyvärilä, Partala, Eerikkälä, Iitlahti, Kommerniemi, Tiittala, Hyypiölahti, Hasula, Tannila ja Harakkaharju sekä Kaipolan vääpelin puustelli.

Juvalla etenkin Grotenfeltien Wehmaan kartano nousi seudun mahtavimmaksi ja siinä oli mahtavimmillaan peräti puolensataa torppaa.

Savoon sijoitetussa upseeristossa palveli myös joitakin riikinruotsalaisia, jotka saattoivat matkustaa osaksi vuotta Ruotsiin ja palata sitten taas hoitamaan virkaansa paikan päällä. Sellainen oli ainakin tuo mainittu Johan August Sandels ja emämaasta olivat kotoisin myös G.K. von Döbeln ja G.M. von Klingspor. Kaksi viimeksi mainittua olivat hankkineet kokemusta Ranskan armeijassa ja jopa Englannin ja Ranskan välisessä siirtomaasodassa Intiassa.

Ranskan, vanhan liittolaisen armeijassa oli jopa erityinen rykmentti Royal Suédois, joka oli tarkoitettu ruotsalaisille upseereille ja ranskalaiset vaikutteet levisivät meille myös suoraan tätä kautta. Valistuksen henki ilmeni myös Amerikan vapaussodassa, johon Sprengtporten oli turhaan pyrkinyt ja johon Stedingk otti osaa.

J.L. Runeberg kuvaa Döbelnin valistusaatteiden kannattajaksi ja suorastaan ateistiksi, joka kieltäytyy ottamasta vastaan pappia sairasvuoteelleen: ”Prelaatti pois ja laittakaa, ettei täällä liehakoi… Turhuutta paljon, tohtor’, uskotahan, ma lienen vapaauskoja jos ken…”

Valistusaatteista hurmaantunut G.M. Sprengtporten puolestaan halusi nähdä itsensä Suomen George Washingtonina ja hänen haaveilunsa itsenäisestä Suomesta olivat selvää noiden aatteiden vaikutusta. Samaa on myös sanottava Anjalan liitosta, ajatus kuninkaan vastustamisesta ”kansalaisten” toimesta järkiperustein oli kovin moderni asia.

Venäläinen upseeristo oli jopa vielä suuremmassa määrin aikansa ja maansa älymystöä kuin konsanaan suomalainen. Oppisivistyneistö oli siellä vähäistä ja papisto oli yleensä oppimatonta. Venäjällä korkeampi aatelisto opetteli tuohon aikaan ranskaa kotiopettajilta ja saavutti usein lähes natiiveihin verrattavan taidon ja jo 14-portaisen rankijärjestelmän alimmallakin portaalla olevia pidettiin henkilökohtaisina aatelisina, siis vänrikistä ja kornetista alkaen.

Venäläinen upseeristo oli koostumukseltaan sangen monikansallista ja etenkin saksalainen aines käsitti siitä suuren osan. Myös skotteja ja muita brittejä oli korkeilla paikoilla, kuten täällä Suomen suunnalla palvelleet de Lacy (Lassy), Bruce, Greig, Barclay de Tolly. Mukana oli paljon muitakin. Kustaan sodasta voi mainita italialaisen kreivi Littan ja Suomen sodasta markiisi Pauluccin, joka näyttää olleen innokas järjestämään sotivien osapuolten yhteisiä illanviettoja.

Uudenlaisen kulttuurin vaikutuksen tuntee elävästi myös siinä tavassa, jolla puolalaista juurta oleva tunnettu kirjailija Faddei (Tadeusz) Bulgarin kertoo muistelmissaan upseerien herkuttelusta vallatussa Kuopiossa vuonna 1808: kauppiaan talo otettiin viinivarastoineen upseerien käyttöön ja sen ikkunaan kirjoitettiin ranskaksi: diner et souper, punch, sabaillon, vins et liqueurs pour les bons amis eli kerrottiin, että hyville ystäville oli tarjolla kaikenmoisia herkkuja, aina sabaillonia myöten (makeasta viinistä munankeltuaiseen vatkaten tehtyä hyydykettä).

Venäläiselle upseeristolle aikakauden aatteet tulivat sittemmin hyvinkin läheisesti tutuiksi, kun taisteltiin Napoleonin joukkoja vastaan Euroopassa. Vuoden 1825 dekabristikapina oli tuon tuttavuuden hedelmä ja siihen osallistuneita pidettiin sittemmin vankeina myös Viaporissa ja Ruotsinsalmessa (Kotkassa). Jälkimmäiseen linnoitukseen oli jo vuoden 1795 Puolan jaon jälkeen siirretty 400 kapinoitsijaa.

Voidaan todeta, että valistusajan ranskalainen kulttuuri tavoitti 1700-luvun lopulla sekä ruotsalaisen -ja siis myös suomalaisen- että venäläisen upseeriston ja merkitsi molemmissa tapauksissa suurta tapojen hienostumista. Uusi rationaalisuus ja helpottunut kanssakäyminen Suomen sodan ankeina aikoina ilmeisesti ainakin jossain määrin myös lievensivät sodan aiheuttamia kärsimyksiä.

 

Kirjallisuutta:

N.G. Grotenfelt, Hovi Savossa, WSOY 1995

Faddei Bulgarin, Sotilaan sydän. Suomen sodasta Engelin Helsinkiin. Toimittanut ja suomentanut Marja Itkonen-Kaila. SKS 1996

Paavo Seppänen, Sulkavan historia I, Sulkava 1999

Raimo Viikki, Joroisten historia I, Keuruu 2003