Pirttimäen taistelut 16.8.1789 ja 5.5.1790

  

Pirttimäen taistelut 16.8.1789 ja 5.5.1790

Puumala oli ”Savon Gibraltar” kuten jo aikalaistekstissä sanottiin. Se oli kuitenkin jouduttu jättämään, kun venäläisten hyökkäys kolmelta suunnalta Savoon kesällä 1789 teki sen aseman kestämättömäksi. Sen jälkeen sen takaisin valtaamista yritettiin parikin kertaa, siinä onnistumatta.

Turun rauhan raja 1743-1812 Google Maps >>

Puumalan takaisin valtaaminen olisi ollut Ruotsin armeijalle tärkeä liikenneyhteyksien palauttamiseksi, nyt Puumala etelässä ja Savonlinna/Laitaatsilta pohjoisessa jättivät välissä olevan alueen venäläisten hallintaan, mikä turvasi heille sekä sotilaallisen edun että huollon jatkumisen.

Puumalan operaatiota varten Ruotsin armeija yritti saada tykkiveneitään Laitaatsillan ohi jopa rakentamalla radan, jonka avulla tykkiveneitä siirrettiin Haapavedeltä Pihlajavedelle. Kun tämäkään ei toiminut Heikinpohjan patterien sulkiessa tien, yritettiin jopa vetää aluksia Pihlajaniemen yli. Siellä taas oli vastassa ylivoimainen venäläinen laivasto. Tykkipursien siirto etelään ei siis onnistunut.

Puumala yritettiin kuitenkin vallata maitse.

Everstiluutnantti Hans Henrik Gripenberg hyökkäsi Puumalaan 16.8.1789 Pirttimäeltä noin 800 miehen voimin. Lisäksi oli 300 miehen joukko majuri Carl von Morianin johdolla lähetetty kiertämään puolustajan selustaan Viljakansaaren ja Sikkoinleuvoin salmen kautta, ylittäen vesiesteet tukkilautoilla.

Morian sai vallattua kaksi tykkiä sekä muutaman vangin, mutta osastojen koordinaatio petti ja molemmat osastot joutuivat vetäytymään takaisin.

Venäläisen puolustajan, eversti Anrepin mukaan hyökkääjältä jäi 80 kaatunutta ja 3 vankia. Omat tappiot olivat sen mukaan kaatuneina 6 sekä haavoittuneina 2 upseeria ja 40 miestä.

Vuonna 1790 Puumalasta käsin Pirttimäelle hyökkäsivät sitten 5.5.1790 venäläiset. Puolustajia oli runsaat 700 miestä, joista pääasemassa noin 500. Toisen version mukaan puolustajia oli noin 1200. Itse asiassa suomalaiset olivat juuri valmistelleet hyökkäystä Puumalaan, mutta venäläiset ehtivät ensin.

Eversti Anrepin johdolla ja jopa 2500 (2600) miehen voimin tehty hyökkäys vei vihollisen jo Pirttimäen harjalle saakka, kunnes hyökkääjä saatiin käsikähmässä heitettyä takaisin. Taistelussa suomalaisten menetykset olivat kaatuneina kaksi upseeria ja 18 aliupseeria ja miestä sekä haavoittuneina 5 upseeria ja 102 miestä. Vangiksi jäi 9-15 suomalaista. Venäläiset väittivät suomalaisten menettäneen 200 miestä kaatuneina. Venäläisten tappiot olivat sen oman ilmoituksen mukaan kaatuneina 1 upseeri ja 42 miestä ja haavoittuneina 9 upseeria ja 92 miestä.

Tuntuu todennäköiseltä, että ainakin suomalaisia kaatuneita ja sittemmin haavoihinsa menehtyneitä haudattiin Sairalanmäelle, jossa näyttää olleen sotasairaala.

Katariina II seurasi tiiviisti Kustaan sodan taisteluita ja oli masentunut Partakosken-Kärnäkosken epäonnistumisista huhtikuussa 1790. Erityisesti keisarinna suri Anhaltin prinssi ViktorAmadeusta, joka oli hänen ystävänsä ja kaukainen sukulaisensa ja joka haavoittui kuolettavasti tuossa taistelussa.

Väitettiin, että keisarinna itse määräsi Pirttimäen hyökkäyksen, joka siis epäonnistui. Aktiivisuutta Stedingkiltä Pirttimäellä oli toivonut myös Kustaa III, jolla oli ongelmia etelässä ja vielä juuri ennen Värälän rauhan solmimista Stedingk varustautui uudelleen hyökkäämään Pirttimäelle. Tieto rauhasta keskeytti hyökkäysvalistelut, joissa hevosetkin oli jo valjastettu ja patruunat jaettu, muistelee vänrikki Brakel.

 

 

Lappalainen 2015

Viinikainen – Mäki 2015

А.Г- Брикнер, Война России со Швецией в 1788-1790 годах. URSS, Москва 2016.

Brakel 1994


Marsche-Carter. Mellan Puumala sund och Mattilamäcki:
https://sok.riksarkivet.se/bildvisning/K0033790_00001#?c=&m=&s=&cv=&xywh=627%2C6702%2C3566%2C1998

https://creativecommons.org/publicdomain/mark/1.0/