Suomen sota 21.2. 1808 – 17.9. 1809

 

Suomen sota 21.2. 1808 – 17.9. 1809

 

Suomen sodassa Aleksanteri I:n hallitsema Venäjän imperiumi jyökkäsi Ruotsiin ja riisti siltä sen hallitseman osan Suomea. Suomen sota oli Venäjän hyökkäyssota Ruotsia vastaan. Rauha solmitiin Haminassa 17.8.1809

Sodan välitön syy oli Venäjän ja Ranskan vuonna 1807 Tilsitissä solmimassa liitossa, jossa Napoleon velvoitti Venäjän pakottamaan Ruotsin Englannin vastaiseen mannermaansulkemukseen ja myös suositteli Suomen valtaamista.

Ruotsin kuningas Kustaa IV Aadolf ei halunnut olla missään tekemisissä Napoleonin politiikan kanssa ja sitä paitsi kauppa Englannin kanssa oli Ruotsille elintärkeä. G.M. Sprengtportenin laatiman suunnitelman mukaan Suomeen hyökättiin poikkeuksellisesti talvella, kun maa oli eristyksissä emämaasta ja laivastojen ja linnoitusten puolustuskyky oli heikoimmillaan.

Ruotsin lähettiläänä Pietarissa ollut Curt von Stedingk, entinen Savon prikaatin komentaja varoitti Venäjän hyökkäysaikeista, mutta keskellä talvea ei ollut paljoa tehtävissä.

Suomea puolustava armeija, joka koostui aluksi lähes kokonaan suomalaisista joukoista, sai tehtäväkseen suorittaa strategisen perääntymisen Pohjanmaalle, mikä rasittaisi hyökkääjän huoltoa äärimmilleen ja vallata sitten maa takaisin kesän tultua linnoitusten ja Ruotsista ja mahdollisesti Englannista tuotavien joukkojen avulla.

Venäläiset hyökkäsivät sekä eteläistä rantatietä että Savon ja Keski-Suomen kautta. Venäläisten komentajana oli F.W. Buxhoevden. Savoon hyökkääviä joukkoja komensi kenraaliluutnantti Nikolai Tutškov ja Turkuun rantatietä eteneviä gruusialainen ruhtinas Pjotr Ivanovitš Bagration (Petre Bagrationi).

Turku valloitettiin jo 22.3.1808 ja Viapori antautui 3.5.1808.

Savon prikaatin 3500 miestä joutui perääntymään N.A Tutškovin 6500 miehen tieltä Kuopioon, jonka edustalla  J.Z. Dunckerin johtama etuvartiosto viivytti hyökkääviä.

Perääntyminen jatkui kuitenkin Pohjanmaalle, jossa voittoisiakin taisteluita alettiin käydä Siikajoen taistelusta 18.4. lähtien. Merkittävä voitto saatiin Revonlahdella 24.4.

Vastahyökkäys alkoi Oulun tienoilta, sodan alussa Savon jääkärirykmentin komentajana palvelleen ja nyt 5. prikaatia komentavan eversti J.A. Sandelsin johdossa oli 2500 miestä, joiden voimin hän valtasi Savon takaisin Joroisiin saakka. Rannikolla ja Keski-Suomessa menestys oli vaihtelevaa. Karstulassa von Fieandtin johtamat joukot, joihin kuului savolaisia mm. Puumalan komppaniasta, joutuivat perääntymään.

Vielä 27.10. eversti Sandels sai torjuntavoiton Koljonvirran taistelussa, mutta yleistilanne oli Oravaisten tappion 14.9. jälkeen huono ja koko armeija perääntyi nyt Tornioon.

Molemmat osapuolet olivat nääntyneitä ja 19.11. solmittiin Olkijoella aseleposopimus, jo nka ehtoisin kuului Ruotsin armeijan vetääntyminen Kemijoen taa.

Vuonna 1809 sota jatkui uudelleen, nyt varsinaisen Ruotsin puolella.  Venäläiset joukot hyökkäsivät myös Merenkurkurkun yli Uumajaan, mutta perääntyivät sieltä pian.

Joka tapauksessa Länsipohjassa käytiin taisteluita vielä syksyyn saakka. Niihin osallistuivat myös Suomen armeijan jäännökset, vaikka Suomi oli jo Porvoon valtiopäivillä (lantdag) 27.3.1809 liitetty Venäjän keisarikuntaan.

Vuonna 6.7. 1809 kuoli Hörneforsin taistelussa edellisenä päivänä vakavasti haavoittunut maineikas everstiluutnantti Joachim Zachris Duncker, joka oli aloittanut sodan kapteenina ja Sulkavan komppanian päällikkönä.

Monet jäljellä olevista savolaisista sotilaista jatkoivat palvelemista Ruotsin armeijan rullissa vielä seuraavanakin vuonna. Jotkut upseerit siirtyivät taistelemaan Napoleonia vastaan Venäjän riveissä ja toiset taas Ruotsin riveissä, kuten esimerkiksi Sandels.

Ruotsalaisten joukkojen johdossa taistelussa Napoleonia vastaan toimi välittömästi kruununperillisen, Karl Johanin eli Jean-Baptiste Bernadotten alaisena sotamarsalkaksi korotettu Curt von Stedingk, joka oli Kustaa III:n sodassa ollut Savon prikaatin komentajana ja sen jälkeen Ruotsin suurlähettiläänä Pietarissa.