Anhalt-Bernburgin prinssi Viktor Amadeus (Victor Amadeus von Anhalt-Bernburg-Schaumburg-Hoym; 1744—1790)

 

Anhaltin Prinssi Viktor

 

Anhalt-Bernburgin prinssi Viktor Amadeus (Victor Amadeus von Anhalt-Bernburg-Schaumburg-Hoym; 1744—1790) 

 

Katariina II:n kaukainen sukulainen ja ystävä, Anhalt-Bernburgin prinssi Viktor Amadeus palveli kenraaliluutnantin arvoisena Venäjän armeijassa ja kuului niihin joukkoihin, jotka taistelivat ruotsalaisia vastaan Kärnäkosken-Partakosken taisteluissa vuonna 1790. Siellä hän haavoittui kuolettavasti.

Prinssi oli osallistunut muun muassa Turkin sotaan ruhtinas Potjomkinin alaisuudessa ja kunnostautunut Otšakovin taistelussa. Neljännen luokan yrjönristin urhoollisuudesta hän oli saanut jo vuonna 1773. Vuonna 1789 hän sai Venäjän korkeimmat ansiomerkit, Andreas Ensikutsutun ja Aleksanteri Nevskin ritarimerkit Kaušanin, Akkermanin ja Benderin tasteluista.

Katariina olisi halunnut lähettää prinssin Suomen rintamalle, mutta tämä vastasi, että

 suostuu siihen vain ylipäällikkönä, mihin taas Katariina ei suostunut.

Vuonna 1790 prinssi liittyi Suomessa oleviin kreivi Saltykovin joukkoihin ja osallistui Partakosken-Kärnäkosken venäläisille tappiolliseen taisteluun 19.(30).5.1790. Taistelussa hän haavoittui oikeaan jalkaan ja vietiin Viipuriin, jossa hän kuoli ja haudattiin sinne.

Ennen kuolemaansa hän lahjoitti miekkansa alaiselleen Barclay de Tollylle, josta tuli Venäjän kuuluisimpia sotapäälliköitä. Skottilaissyntyinen Barclay johti sittemmin Suomen sodassa vuonna 1809 joukkoja Merenkurkun yli Uumajaan. Hänestä tuli joksikin aikaa Suomen kenraalikuvernööri ja vuosina 1812-1813 hän oli venäläisten tärkeimpiä päälliköitä ja johti mm. venäläis-preussilaisia joukkoja Leipzigin suuressa ”kansaintaistelussa”.

Esimiestään ilmeisestikin suuresti ihaillut Barclay ei koskaan luopunut saamastaan miekasta. Anhaltin prinssin ystäviin kuului myös keisarinna Katariina, joka tiettävästi määräsi joukkonsa hyökkäämään pian tämän jälkeen Pirttimäelle kostoksi menettämästään ystävästä.