Otto Henrik von Fieandt (1762 – 1823)

 

Otto Henrik von Fieandt (1762 – 1823)

Savolainen upseeri. Kustaan sodassa taisteli kapteenin arvoisena. Osallistui Anjalan liittoon ja tuomittiin kuolemaan, mutta armahdettiin. Suomen sodassa komensi joukkoja mm. Perhossa ja Karstulassa ja vielä vuonna 1809 Ruotsin puolella. Ylennettiin vuonna 1810 armeijasta erotessaan everstiksi.

Runebergin mukaan von Fieandt oli juureva maalaisupseeri, joka puhui ”vahvaa suomea” ja pukeutui omien lampaiden villoista kudottuun sarkaan.

Ristiinasta oli mies,

Otto Fieandt, hänpä ties

antaa muille käskyjänsä

ollen vanhin veljistänsä.

Sodass' oli tosiaan

everstiluutnantti hän vaan;

armeijass' ois olla suotu,

jos ois tottelemaan luotu.

Mut hän piti päänsä ain',

omaa tietä kulki vain.

Totellut ei sanaa toisen,

sai siis joukon erikoisen.

Entä näkö? Pukunaan

harmaa lievetakki vaan,

tehty kotikankahista,

villat kotilampahista.

Päässä isän hattu on,

kulunut ja nukaton,

peru saatu Lappehelta,

vaarin kuolintanterelta.

Talvin lammasnahkaset

väljät, varsin lyhyet,

pikisaumasaappaissaan

näin hän johti joukkoaan.

Von Fieandt myös tupakoi alinomaa ja heilutteli tavan takaa piiskaa, jota saivat maistaa sotilaat, jos toiminta oli liian verkkaista:

Tapella hän kyllä tais,

huoli viis, ken voiton sais,

innon vain pyys' saada voimaan,

siihen ruoska valmis soimaan.

Kiireeseen ei Suomen mies

ole luotu, sen hän ties;

miehuutt' ei, vaan tapaa moitti,

vauhtia siis auttaa koitti.

…

miehensä sai janahan,

pajunetit tanahan,

ryntäs joukkoon taajimpahan,

oli niinkuin kotonahan,

haastoi vahvaa suomeaan,

huusi niinkuin niitullaan,

kiitti, laitti, mitä milloin,

töllistää ei saatu silloin

Toki kenraali Vlastov kolminkertaisella ylivoimallaan voitti Karstulassa ja von Fieandtin joukkojen oli peräännyttävä. Runeberg maalailee, että silloin häneltä unohtui tupakointikin eikä piiskaakaan enää napsahdellut saappaanvarteen.

Suomen sodassa von Fieandt komensi myös ruotujakoista Puumalan komppaniaa, jossa sotamiehet numeroilla 89-129 olivat sulkavalaisten ruotujen asettamia ja niitä oli siten tuossa komppaniassa noin kolmasosa.

Toukokuussa komennettiin K. Grotenfeltin pataljoona majuri O.H. von Fieandtin tueksi Hämeeseen vahvistamaan pääarmeijan vasenta siipeä.

Taistelut olivat kovia ja alun menestysten jälkeen Fieandtin joukot olivat yleensä huomattavankin alivoimaisia ja tappiot suuria.

Fieandtin sotapäiväkirjat ovat netissä ja kuvaavat kiintoisasti taistelujen vaiheita (https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/1354390…).

10.7. Fieandt menetti Kokkonevan taistelussa liki parisataa miestä ja 21.8. Karstulassa V.-M. Syrjön mukaan peräti yli viisisataa. Joka tapauksessa von Fieandtin joukot sitoivat pari kertaa suuremman määrän venäläisiä ja saavutustensa ansiosta von Fieandt korotettiin everstiluutnantiksi.

Jo kesäkuussa kaatui 3 Puumalan komppanian miestä ja 3.7. Lintulahden taistelussa Puumalan komppanian miehistä kaatui 2 , joutui vangiksi 7 ja karkasi 2. Karstulassa, jossa suomalaisten menetykset olivat 7 upseeria ja 305 sotamiestä, menetti Puumalan komppania 3 miestä kaatuneina, 3 vankeina ja 3 karanneina.

Ankaran marssin oloissa kurikin alkoi rakoilla ja syys-lokakuussa karkaamisia oli 9 tapausta ja kuolemia kaksi.

Sen jälkeen Puumalan komppania yhdistettiin Sandelsin joukkoihin, jotka olivat menestyneet Savossa. Koljonvirran taisteluun joukko ei ehtinyt, mutta otti kyllä osaa Iisalmelle tehtyyn yölliseen hyökkäykseen 10.-11.11. Tässä taistelussa kaatuivat komppanian molemmat, urhoollisiksi tunnetut vääpelit Schatelowitz ja Procopé. Ainakin kaksi miestä haavoittui, kaksi joutui vangiksi ja kahden arvellaan karanneen.

Grotenfeltin laskelmien mukaan komppania hupeni näin vähitellen siihen määrään, että vuoden vaihteessa, kun Suomen raja ylitettiin, oli pois rivistä joutunut jo 63 miestä ja vain 48 ruotusotilasta ja varaväen miestä astui länsirajan yli.

Koska savolaisten, puolustuksen ydinjoukon määrä oli muutenkin tasaisesti kutistunut, muutettiin Savon prikaati 29.3.1809 Savon 1. kenttäpataljoonaksi (Savolaks I:sta fältbataljon). Siihen kuului miehiä Puumalan ja Juvan komppanioista ja päällystössä olivat mm. Ladau, luutnantti Reiher Tiittalasta, ja vänrikki Kruse. Sulkavalaiset olivat siis ilmeisesti hyvin edustettuina.

Kesällä 1809 tämä yksikkö puolusti vielä Ruotsia, vaikka Suomi oli jo Porvoon maapäivien päätöksellä liittynyt Venäjään, mutta rauha oli yhä solmimatta.

16.10.1809 katselmuksessa oli Puumalan komppanian miehiä yhä 23 (varaväkeä ei nyt laskettu). Osa miehistä suoritti vielä vartiopalvelusta suomalaisen kenttäpataljoonan riveissä. Toinen samanlainen oli Uumajassa. Molemmat pataljoonat hajotettiin tammikuussa 1810.

Grotenfelt laskee, että Puumalan komppanian 111 miehestä 29 eli 27% ammuttiin kuoliaaksi tai kuoli tauteihin sodan aikana. Vangiksi joutui 28 ja karanneiksi ilmoitettiin 26. Uumajassa oli rauhan solmimisen jälkeen 28 miestä. Kotiin palanneiden määräksi arvelee kirjoittaja noin 74.

Ossian Grotenfelt, Puumala kompanis historia under 1808-1809 års krig. Historiallinen arkisto XXI,II, 4.