Saimaan laivastot

 

 Saimaan laivastot

 

Sekä Venäjä että Ruotsi panostivat 1700-luvulla paljon merellä operoivaan saaristolaivastoon, joka teki mahdolliseksi nopeat operaatiot sokkeloisilla saaristoreiteillä ja pystyi tehokkaasti tukemaan maavoimia. Asian tärkeys oli paljastunut jo Suuressa Pohjan sodassa. Erityisesti laivastoja kehitettiin Kustaa III:n sodan (1788-1790) aikana ja jälkeen.

Saimaalle, jonka läpi valtakuntien välinen raja kulki vuodesta 1743 vuoteen 1812, rakensivat molemmat osapuolet laivastotukikohtia, joiden tärkeimpiä alustyyppejä olivat tykkipurret (etenkin yhden raskaan tykin tykkijollat). Osittain ne olivat molemmilla osapuolilla samanlaisia, Af Chapmanin suunnittelemaa tyyppiä..

Kustaa III:n sodassa (1788-1790) Saimaan sisävesilaivastot osoittautuivat hyvin käyttökelpoisiksi. Ne vartioivat tärkeitä väyliä, tukivat ja suojasivat maajoukkoja ja kävivät keskenään jopa taisteluja. Venäläisten Saimaan laivastoon kuului enimmillään jopa yli 80 alusta. Sen päätukikohta oli Lappeenrannassa ja sen liikkeitä helpottamaan kaivettiin Kustaan sodan jälkeen 1790-luvulla useita kanavia (Kutvele, Käyhkää, Kukonharju ja Telataipale). Lisäksi laivastolla oli tukikohdat Olavinlinnassa ja Kärnäkoskella.

Jussi T. Lappalainen toteaa Kustaa III:n maasotaa käsittelevässä kirjassaan, että sodankäynti tuon ajan Savossa olisi edellyttänyt nopealiikkeistä laivastoa. Tällaista ruvettiinkin sodan aikana rakentamaan molemmin puolin ja ruotsalaiset toivat jopa mereltä kuusi tykkijollaa Saimaalle. Lisää rakennettiin Joensuussa ja Kuopiossa asti.

Ruotsin Saimaan laivasto osoittautui liian heikoksi lyömään venäläisten vastaavan aseen, joka oli kilpavarustelussa kasvanut paljon suuremmaksi ja vuonna 1790 venäläiset hallitsivat jo kaikkia Saimaan avainkohtia: Puumalaa, Savonlinnaa ja Laitaatsiltaa sekä Tolvanniemen ja Matarin salmea. Ruotsalaisten mahdollisuudet nopeisiin joukkojen siirtoihin oli halvaannutettu.

Talvella 1788-1789 perustettiin maaherra Carpelanin käskystä Kuopion laivasto, jonka päälliköksi tuli kapteeni Johan Bennett. Puumalassa oli Anders Ramsayn komentama kahdeksan tykkijollan ja -veneen eskaaderi

Savon prikaatin perääntymisvaiheessa nämä osastot yhdistettiin, kun Puumalan eskaaderi pääsi pakenemaan saarroksista ja tuli Raikuun kanavan kautta Haapavedelle.  Laivaston tukikohta tuli Rantasalmelle.

 Kun Venäjänkin laivasto samaan aikaan nopeasti vahvistui, pantiin Mikkelissä, Kuopiossa, Varkaudessa ja Joensuussa käyntiin 12 tykkijollan rakennustyöt. Joensuussa rakennettavat jollat tuhoutuivat tulipalossa, mutta mereltä asti saatiin Saimaalle hinattua kuusi tykkijollaa ja viimeisenä sotakesänä oli Ruotsin Saimaan laivastossa kolmisenkymmentä sota-alusta.

Ruotsin puolella Saimaan laivaston alukset kuuluivat ns. Armeijan laivastoon eli saaristolaivastoon, ja ne oli alistettu maavoimille. Laivoja Saimaalla oli jokunen jo Kustaan sodan puhjetessa, mutta niitä rakennettiin sodan aikana kuumeisesti lisää. Laivastotukikohdat tosin perustettiin virallisesti kuninkaallisella asetuksella vasta vuonna 1792 Varkauteen (Laivalinna) ja Ristiinaan. Molemmissa oli rauhan aikana viidenkymmenen miehen vahvuinen varuskunta ja huomattava määrä tykkejä.

Ruotsalaiset Saimaan laivat, kuten koko saaristolaivasto, olivat armeijalle alistettuja ja käyttivät sinistä, kolmikielekkeistä lippua. Venäläisillä, joiden alukset olivat laivastolle alistettuja, lippuna oli ns. Andreaksen lippu sinisine vinoristeineen.

Viinikainen – Mäki 2015

Lappalainen 2014

 

Laivanlinnan laivastotukikohta Varkaudessa

Saimaalla oli Kustaa III:n sodan jälkeen kaksi laivastoasemaa, Ristiinassa ja Varkaudessa (Laivanlinna). molemmissa oli rauhan aikana 50 värvättyä miestä.

Katselmusrullissa näitä laivastoasemia miehittäneiden vapaaehtoiskomppanioiden nimenä on Volontär Compagnie af Kongliga Arméens Flottas Finska Escaders Sjö Artillerie Regement eli Kuninkaallisen Armeijan laivaston järvitykistörykmentin vapaaehtoiskomppania. Vastaavanlaisia komppanioita oli myös rannikolla.

Vuoden 1799 Ristiinan joukkoja koskevan katselmuksen rullasta voidaan todeta, että ristiinalaisia noiden viidenkymmenen värvätyn joukossa oli syystä tai toisesta yllättävän vähän, vain neljä miestä. Sulkavalaisia sen sijaan oli seitsemän henkeä, puumalalaisia samoin seitsemän henkeä ja juvalaisiakin kolme. Kaukaisemmista mainittakoon yksi Räävelissä eli Tallinnassa syntynyt ja yksi riikalainen.

Valitettavasti Varkauden vuoden 1800 rulla ei kerro miesten syntymäpaikkaa.

”Järvitykistön” miehillä oli jokaisella myös musketti ja ainakin Varkauden tapauksessa se näyttää olleen vuoden 1775 mallia. Jokaiselle riitti tarkastuksen mukaan myös hukari ja viitta ja vaatetus ja aseistus olivat, hatun messinkinauhaa myöten kunnossa niin Varkaudessa vuonna 1800 kuin Ristiinassa vuonna 1799. Kaksi rumpua, välttämättömät signaalivälineet, kuuluivat kalustoon molemmissa paikoissa.

Voimme siis todeta, että laivamiehet olivat varustautuneita myös maataisteluihin eli olivat aikansa merijalkaväkeä.

Varkauden Laivanlinnasta oli tarkoitus rakentaa ajan oloissa ja Savon mittasuhteissa hyvin merkittävä tukikohta, jossa olisi ollut kasarmissa tilaa 100 miehelle ja suurille varastoille. Sodan tullen miehitys olisi voitu tuplata. Makasiineissa olisi säilytetty 1000 miehen muonat 3 kuukaudeksi ja ruutikellarissa tulisi olemaan 500-600 sentneriä ruutia. Yksi sentneri oli 42,5 kg. Linnoitukseen olisi kuulunut myös sairaala (20 sänkyä) ja leipomo.

Piirustukset nelibastionista linnoitusta varten olivat valmiina vuonna 1804, mutta köyhän Ruotsin resurssit sijoitettiin mieluummin rannikolle, Loviisaan, Svartholmaan ja Viaporiin eikä Savoon koskaan ehditty rakentaa merkittävää linnoitusta.

Ilmeisesti Laivanlinnassa oli vain aittoja ja rannalla teloja tykkiveneitä varten, kun suomalaiset talvella 1808 itse tuhosivat sen varastoineen, ettei se jäisi venäläisten saaliiksi.

https://1drv.ms/a/s!AqVMPFIcJQRygccGuMdOKWZxNoMfbw

Saimaan laivasto Ristiinassa

Lähde: Pertti Koistinen, Sinisen lipun sotalaivat. Ristiinan kuninkaalliset tykkijollat 1790-1808. Ristiina miltaria ry 1999. 19 s.

Sotaisiin tarkoituksiin veneitä ja pieniä laivoja lienee Saimaalla käytetty niin sanotusti maailman sivu. Olavinlinnan piiritystäkin varten Pietari Suuri rakennutti Lappeenrannassa 30 lotjaa.

Turun rauhan 1743 raja kulki Saimaan halki ja ennen pitkää ymmärrettiin puolin ja toisin, että vesistö tarjosi sekä tehokkaan esteen sille, jolla ei ollut käytössään aluksia että suuria mahdollisuuksia järvilaivastolle, josta lähteissä joskus käytettiin myös nimitystä järvitykistö (sjöartilleri).

Venäläisillä oli jo ennen Kustaa III:n sotaa Lappeenrannassa 24 aluksen laivasto vuonna 1780 ja sodan aikana ja sen jälkeen se paisui vielä moninkertaiseksi. Enimmillään erilaisia paatteja oli yli 80 kappaletta, joukossa yksi suurikin.

Tehokkain ja nykyaikaisin pikku sotalaiva oli molemmin puolin F.H. af Chapmanin kehittämä ns. tykkijolla, joka ei itse asiassa ollut mikään jolla, vaan jopa lähes 20 metriä pitkä soutu- ja purjealus. Sen tehokkain ase oli 12-24 naulan tykki. Kun sillä ammuttiin, heilahti koko alus taaksepäin ja toimi siis kokonaisuudessaan rekyylinvaimentajana. Pääase painoi peräti 6,6 tonnia, kertoo Koistinen. Sen kantama oli 600-700 metriä –massiiviset kuulat lensivät veden pintaa hipoen ja ”voileipinä” pomppien.

Lisäksi tykkijollassa saattoi olla kaksikin nikhakaa eli pientä 2 naulan tykkiä.

Ristiinassa oli laivastoasema, kuten myös Varkaudessa (Laivanlinna). Molemmissa oli rauhan aikana 50 värvättyä miestä. Ristiinan alukset olivat kuusi 7-airoparista ja kaksi 5-airoparista tykkijollaa sekä kaksi talonpoikaisvenettä huoltoa varten.

Varusteina Ristiinan matruuseilla oli oma saaristolaivaston univormu, johon kuuluivat messinkipannalla ja töyhdöllä varustettu lierihattu, verkatakki, hihallinen röijy, kaulaliina, nahkahousut, verkasäärystimet, viitta ja vasikannahkainen reppu. Henkilökohtaisina aseina olivat vuoden 1744 mallinen musketti pistimineen ja messinkikahvainen hukari eli lyhyt miekka.

Vuoden 1796 saaristolaivaston muonajärjestyksen mukaan miehistön ruoka noudatti kolmen päivän kiertoa: ensimmäisenä päivänä saatiin aamulla 25 g. silliä ja ryyppy viinaa (4,15 cl), päivällä lihaa 78 g. ja herneitä 0,25 l. eli siis käytännössä kai keittoa sekä kauraryynejä (puurona) 0,25 l., viinaa kulautettiin taas 4,15 cl. Illalla saatiin voita 27 g., ohraryynejä 0,75 g. (siis puuroa), ja viinaa 4,15 cl. Kuivaa leipää oli tarjolla päivittäin 260 g. ja suolaa enintään 13 g. Kahtena seuraavana päivinä ruoka-aineet hieman vaihtelivat.

Ajan oloissa ruokalista ei ollut huono. Voi ja kolme viinaryyppyä päivittäin viittaavat pikemminkin jo pieneen ylellisyyteen. Tuskin joka torpassa aina yhtä hyvin syötiin, vaikka tuskinpa syötiin aina Saimaan laivastossakaan, käytännössä. Teoria ja käytäntö ovat näissä asioissa tunnetusti usein poikenneet toisistaan.

Ristiinan laivat eivät kovinkaan paljon taisteluihin osallistuneet. Kustaa IV Aadolfin ja kuningatar Fredrikan vieraillessa Ristiinassa vuonna 1802 ne sentään ampuivat asiaankuuluvat kunnialaukaukset.

Ristiinan laivojen tärkein sotilaallinen offensiivi oli Kustaan sodan aikana hyökkäys Partakoskelle, jota varten kaksi pienempää tykkijollaa vedettiin jopa koskesta ylös. Muualla Saimaalla tykkijollat suorittivat suuriakin operaatioita, joihin kuului muun muassa suuri perääntymisretki Puumalasta vihollisen alueen kautta Haapavedelle ja parikin meritaistelua venäläisiä tykkijollia vastaan Savonlinnan seudulla, Laitaatsillassa sekä Tolvanniemessä ja Matarissa.

”Järvitykistön” suurin merkitys lienee ollut liikkuvana tulivoimana estämässä vihollisen liikkeitä ja huoltamassa omia joukkoja. Tunnettu navy in being –periaate esti myös molempia osapuolia sijoittamasta tärkeitä kohteita liikkuvien ja tulivoimaisten pikku sotalaivojen ulottuville.

Venäläiset ymmärsivät heti Kustaan sodan jälkeen, että he tarvitsivat vihollisen laivastolta ja pattereilta suojassa olevan kanavareitin Savonlinnan ja Lappeenrannan välille ja sellainen rakennettiinkin itsensä Aleksandr Suvorovin johdolla heti sodan jälkeen. Sulkavan Telakanava on tämän reitin tunnetuin jäänne tänä päivänä. Muita ovat Kukonharju ja Käyhkää. Alun perin luetteloon kuului myös Kutvele, joka nykyään on melkoinen, syväväylällä sijaitseva salmi, joka erottaa Kyläniemen mantereesta Suur-Saimaalla.

Vähemmän tunnettu, kuin Suvorovin kanavien olemassaolo, on se Koistisen kertoma asia, että myös Suomen puolella suunniteltiin kanavareittiä, joka olisi kulkenut Sulkavan kirkonkylästä Alanteelta Haukivedelle, Kuha-, Lahna-, ja Kolkonjärvien sekä Kolkonjoen kautta. Väylä olisi siis kiertänyt venäläisten hallitseman Savonlinnan kuten Suvorovin kanavat kiersivät suomalaisten hallitseman Puumalan.

Kustaan sodan aikana oli sotiminen talveksi keskeytetty ja siirrytty talvileiriin. Vuonna 1808 syttyi kuitenkin sota jo kevättalvella. Vihollinen, joka saattoi käyttää hyväkseen G.M. Sprengtportenin asiantuntemusta, hyökkäsi talvella, jolloin ei tarvinnut pelätä enempää järvitykistöä kuin Ruotsin avomeri- tai rannikkolaivastoakaan. Sekä Ristiinan että Varkauden (Laivanlinnan) alukset poltettiin ennen viholliselle jättämistä ja tykit joko naulattiin tai otettiin perääntyvän armeijan mukaan.

Yksi lavetilla varustettu nikhaka näyttää löytäneen tiensä Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen huoneeseen. Varmuuden vuoksi se on deaktivoitu. Koistisen kirjasessa on siitä kuva.

Pertti Koistinen, Saimaan vesisotaa 1788-1790. Kavassi IV, 1991.

Pertti Koistinen, Sinisen lipun laivat, 1999